Google Cardboard - virtuaalitodellisuutta kymmenellä eurolla

Google julkaisi viime kesänä Google Cardboard "virtuaalitodellisuuslasit". En oikein tiedä miksi kirjoitin tuon hipsuilla mutta keksintö on niin yksinkertaisen nerokas ettei se oikein tunnu todelliselta. Eihän kukaan keksi mitään noin hyödyllistä ja samalla noin halpaa. Kyseessä on siis pahvista rakennettavat lasit, johon lisätään vain kaksi linssiä, kuminauhaa ja pari magnettia...sekä se tärkein eli oma älypuhelin.

Älypuhelimissa on nykyään tarkat näytöt, riittävästi tehoja sekä sensorit jotka tunnistavat kallistukset ja suunnan. Lopputulos ei ole aivan yhtä hyvä kuin kalliimmissa virtuaalitodellisuuslaseissa mutta jos askartelupaketin saa alle 10 euron hintaan niin kokeileminen ei tule paljoa maksamaan. 


Todellisuudessa idea ei ole tullut ihan kokonaan Googlelta vaan jo vuosi sitten ilmestyivät Durovisin OpenDive-lasit.
Durovis Opendive


Duroviksen lasit kuitenkin ovat muoviset mikä nostaa hintaa hieman. Googlen lasit voi visuimmat leikata itse pahvista. Linssit pitää tietenkin ostaa silloinkin.

Näin jälkikäteen harmittaa ettei omassa puhelimessa ole kuin täys-hd-näyttö. Näiden lasien myötä nimittäin Retina-tason näytöistä todella on hyötyä. Omassa puhelimessani (S4 Active) ei toiminut laseissa kytkimenä toimivat magneetit mikä haittasi käyttöä.

Googlen Play:stä löytyy ilmainen Cardboard-sovellus sekä lukuisia demoja. Mercedeksen demo kilparadoilta oli hienoa katsottavaa. Kuva siis näkyy 3d:nä sekä päätä kääntämällä näet joka puolellesi. Esimerkiksi tulevan Kaiju-hirviöelokuvan demossa sai päätään käännellä kunnolla jotta sai selville mistä päin hirviö tulee.

Toivottavasti nopeasti saadaan standardi tapa näyttää myös elokuvia. Esimerkiksi levitystapana voisi käyttää normaaleja 3d-täys-hd tai 3d-4k-standardeja. Levitystapana kun tuon kuvan voisi helposti laajentaa kamerassa 360-asteen kuvaksi käyttäen vaikkapa Mercatorin karttaprojektiota:
 Tällöin 360-elokuva siis muunnettaisiin ylläolevaan projektioon ja puheliin muuntaisi sen takaisin 360-muotoon.

Google tukee laseja jo Google Earth ja Streetview sovelluksissa mutta itse en löytänyt omasta puhelimestani näitä ominaisuuksia.

Olisi melkoinen kokemus seurata vaikkapa SuperBowlia livenä Cardboardilla. Tekniikka alkaa olla siihen valmiina. Videokuvan streamaus kännykkään, ja voit vapaasti katsella kuin olisit paikan päällä. Näyttöjen tarkkuus kuitenkaan ei vielä ole riittävä aivan  kaiken urheilun seuraamiseen. Koripallon seuraamiseen ensimmäiseltä penkkiriviltä tarkkuus saattaa riittää.

Googlen pahvilaatikon ansioista kuitenkin käyttäjäkuntaa voidaan saada nopeasti ja kriittinen massa sovellusten ja videotuotannon tuottamiseen saavutetaan.

Comments